TASK Tuki Ry TIEDOTE 1/2023

Hei,

Kuluva kouluvosi on soljumassa kohti kevättä ja onkin aika jakaa TASK Tuki Ry:n hallituksen kuulumisia vuoden 2023 ensimmäisen tiedotteen merkeissä.

Koulukiinteistö

Uudessa koulukiinteistössä ollaan opiskeltu jo hyvää vauhtia ensimmäistä vuotta. Kuten ensimmäiseen toimintavuoteen uudessa rakennuksessa kuuluukin, moni asia hakee vielä paikkaansa, yllätyksiltäkään kiinteistön suhteen ei ole vältytty, mutta pikkuhiljaa asiat asettuvat paikoillensa. Toki tällä on ollut työllistävä vaikutus rehtorin toimenkuvaan, hallituksen jäsenille, ja on myös vaadittu kärsivällisyyttä niin henkilökunnalta kuin oppilailtakin.

Talouskatsaus

Olemme jatkaneet syksyllä aloitettuja talouden tasapainottamisen toimenpiteitä. Osa sopeuttamistoimista on tehty kuluneen vuoden aikana sekä tulevaksi kevääksi, mutta katse on jo vahvasti tulevassa syksyssä ja toimintakaudessa 2023-24. Rehtori jakoikin teille helmikuun alkupuolella Wilman kautta alustavan kyselyn koskien lapsenne jatkosuunnitelmia TASK:ssa ensi syksynä.

Kiitos teille vastauksistanne – vastausten perusteella pystymme rakentamaan realistista budjettia tulevalle lukukaudelle.

Sähkön korkea hinta talvikuukausina on kirpaissut korkeana kuluna myös TASK:ia. Lisäksi isona osan taloutta olemme tarkastelleet henkilöstökuluja suhteessa oppilasmäärään.

Aamu- ja iltapäiväkerhotoimintaan tullaan ensi lukuvuonna tuomaan uutta sisältöä mm. päiväteemojen ja niihin liittyvien tekemisten kautta. Lisäksi tärkeäksi koetut välipala, kotitehtävien teko, vapaa leikki ja ulkoilu säilyvät kerhon ohjelmassa päivittäin. Kerho on tärkeä palvelu, ja olennaista on, että toiminnalla on riittävästi kysyntää, jotta sitä voidaan myös kannattavasti tarjota. Ap-/ip-kerhotoiminnan sisällön ja kustannusten tarkastelu on osoittanut, että toiminta ei ole nykyisellään kannattavaa, ja siksi palvelun hintoja joudutaan tarkistamaan ylöspäin tulevana lukuvuonna. Tiedotamme kerhotoiminnasta ja maksuista myöhemmin tarkemmin.

Muistutus lukukausimaksujen ja iltapäiväkerhojen laskutuspäivistä – asiakaspalaute

Kevään 2023 lukukausimaksut on lähetetty sähköpostitse tammikuussa ja muistuttelemmekin maksujen erääntymisestä. Olemme saaneet myös palautetta lukukausi-, ap- ja ip-kerhojen sekä iltapäiväaterioiden maksujen samanaikaisesta laskuttamisesta. Käsittelemme maksujen aikataulutusta ja selkiyttämistä hallituksessa kevään aikana.

Kiitos palautteesta!

Markkinointi

TASK –radio-ohjelma SSS-radioon ja sponsorointi

Tallinnassa toimii yksityinen suomenkielinen radiokanava SSS-Radio (93,7MHz) www.sss-radio.ee . Radio tavoittaa Tallinnan alueella niin suomen- kuin vironkielisiä kuulijoita. Käynnistämme kevään aikana yhteistyön radion kanssa radio-ohjelman merkeissä.

Koulun radio-ohjelmia tehdään 2 kpl kevään 2023 aikana ja ohjelman ideana on ‘Kouluradio’ -teema. Ohjelmaan osallistujien kokoonpano kevään aikana on suurinpiirtein kaksi koulun oppilasta, yksi huoltaja ja hallituksesta sihteeri Marjo.

TASK Tuki Ry myy ohjelmaan/radioon yrityksille mainostilaa hintaan 300€/mainos. Mainos luetaan joko suomeksi tai viroksi tai molemmilla kielillä, miten yritys haluaa.

Mainostuotto tulee suoraan koulun hyväksi. Tämä yhteistyö on SSS-radion lahja uudelle koulurakennukselle. Näin ollen, jos sinulla tai perhepiirissäsi on yrityksiä, joilla olisi kiinnostusta ostaa mainos radioon ja näin tukea TASK:n toimintaa, olethan yhteydessä sihteeri Marjoon marjo.neijonen-ilves@suomalainenkoulu.ee tai talousvastaava Jussiin jussi.nieminen@suomalainenkoulu.ee .

Kiitämme Tapio Reiniä tiimeineen tästä mahdollisuudesta ja kiitämme etukäteen myös kaikkia teitä, jotka lähdette tähän projektiin mukaan!

Uudistunut TASK –logo

Koulun logo on kokenut uudistuksen. Kuten aiemmassakin logossa kuvastui vahvana silta yli meren, säilyy sama silta Suomen ja Viron välillä uudistuneessakin logossa. Ulkoasua on kevennetty ja käyttömukavuutta lisätty, pyöreän logon rinnalla on käytössä myös

nelikulmainen asiakirjalogo. Uuden logon TASK-tekstin avonainen A-kirjain kertoo, että kaikki mahtuvat TASKin avoimesta ovesta (või aknast) sisään ja TASKissa saa olla juuri se, joka on ja tuntea siten kuin tuntee – kaikki tunteet ovat sallittuja. Pyöreä logo on positiivinen ja iloinen, siinä voi nähdä hymynaaman. Pyöreä logo vie ajatukset myös Väinämöisen tai Kalevipojan hattuu

Uudistuksen toteutti koulussa aiemmin opettajana toiminut Olli Romppanen – kiitos Olli!

TASK:n päivähoitoryhmä 3-5-vuotiaille

Meille on aika ajoin esitetty toiveita päivähoitoryhmän perustamisesta TASK:n tiloihin alle kouluikäisille. Rehtori on jakanut mm. Wilman ja somen kautta kyselyn perheille mahdollisesta kiinnostuksesta suomenkielisen päivähoitoryhmää kohtaan koulurakennuksen tiloihin. Päivähoitoryhmän olisi tarkoitus toimia arkisin klo 8-16 välisenä aikana, ja se olisi tarkoitettu 3-5-vuotiaille lapsille.

Päivähoidon hinta tullee olemaan samaa tasoa muiden kaupungissa toimivien yksityisten päivähoitoyksiköiden kanssa. Mahdollinen ryhmä perustetaan, jos ryhmän perustamiseen on riittävästi kiinnostusta (hakijoita), jolloin toiminta on myös taloudellisesti kannattavaa. Perheiden on mahdollista saada avustusta yksityisen hoidon maksuihin kotikaupungiltaan, ainakin Tallinnan kaupunki tukea maksaa.

Jäsenistön vuosikokouksen 2023 ajankohta

Kuluvan vuoden jäsenistökokous pidetään keskiviikkona 19.4.2023 klo 18 alkaen koululla. Vuosikokouksessa päätetään hallituksen kokoonpano uudelle kaudelle sekä käsitellään viime vuoden tilinpäätös ja käynnissä olevan kalenterivuoden budjetti.

Jos olet kiinnostunut hallitustyöstä koulun hyväksi, voit olla etukäteen yhteydessä puheenjohtaja Erikaan erika.hietamaki@suomalainenkoulu.ee tai muihin hallituksen jäseniin. Oikeus osallistua kokoukseen ja päätösten tekoon on, kun jäsenmaksu on maksettu. Varmistathan, että jäsenmaksusi on maksettu vuonna 2022, jotta sinulla on äänioikeus!

Lähetämme kutsun ennakkoaineistoineen lähempänä vuosikokouspäivää. Toivomme, että pääsette osallistumaan kokoukseen, jossa käsitellään koulun asioita ja tulevaisuutta. Tervetuloa!

Jäsenmaksut 2023 maksut lähetetään jälleen sähköpostitse tänä vuonna jäsenistön huhtikuun vuosikokouksen jälkeen.

Jäsenmaksuasioissa voi olla yhteydessä sihteeri Marjoon marjo.neijonen-ilves@suomalainenkoulu.ee .

Aurinkoista hiihtolomaa kaikille!

Kevätterveisin,

TASK Tuki ry hallitus

Erika Hietamäki (puheenjohtaja) erika.hietamaki@suomalainenkoulu.ee ,

Jussi Nieminen (varapuheenjohtaja ja talousvastaava) jussi.nieminen@suomalainenkoulu.ee ,

Marjo Neijonen-Ilves (sihteeri) marjo.neijonen@suomalainenkoulu.ee ,

Thomas Ahola sekä

Ville Forsby

Hallituksen varajäseninä toimivat Mikko Iiskonmäki ja Silja Hurskainen sekä kutsuttuna asiantuntijana Sanna-Leena Immanen suurlähetystöstä.

Liikkumisen riemua lauantaikoulupäivänä 18.2.23.

www.suomalainenkoulu.ee