
Tampereen oppilaskuoron vierailu
Tiistaiaamuna saimme vieraita Tampereelta, kun Tampereen normaalikoulun oppilaskuoro Oskari piti meille mukavan aamukonsertin. Kuulimme 10 kappaleen verran suomalaisia ja ulkomaisia sävelmiä. Tuli testattua sekin, että kaikki koulun oppilaat mahtuvat musiikin luokkaan.
5.-6. lk luokkaretki Tukholmaan
Kevät on kiva aikaa syystä tai toisesta, koululaisille sen tekee erilaiseksi luokkaretket. 5.-6. lk oppilaat päättivät tämän kevään luokkaretken viettää Tukholmassa Euroviisujen merkeissä. Laivalla oli reilu meininki seurata yhdessä telkkarista, miten Viro pääsi Euroviisujen loppukilpailuun. Seuraavana aamuna otimme suunnan ABBA-yhtyen museoon, missä muisteltiin ei vaan Euroviisun voittajan, vaan nykypäivänäkin hyvin suosittun bändin menestystä. Oppilaat saivat laulaa karaokea, tanssia ABBA:n kanssa samalla lavalla ja istua helikopterissa, mistä bändin jäsenet nousivat lavalle ennen konserttia. Puolitoista tuntia meni museossa kun hetkessä. Sen jälkeen kävelimme auringonpaistessa kaunista reittiä Djurgårdenista Tukholman vanhaan kaupunkiin. Aikaa oli rajoitetusti, mutta silti ehdimme vilkaista muutamia nähtävyyksiä ja shoppaillaa. Päivä oli antoisa, mutta myöskin hieman väsyttävä – jo kello kahdeksalta illalla oli laivassa rauhallista, koska melkein kaikki oppilaat nukahtivat saman tien.
Koulun kevätjuhlaesitys - "Ystävyys kannattaa aina" Draamakerho KANELI
Kevätjuhlien aikaan, Iloinen draamakerho Kaneli viihdytti koulun väkeä näytelmällä. Jokainen "kanelilainen" onnistui osassaan erinomaisesti ja varmasti näistä lahjakkuuksista kuullaan vielä. Ohjasi ja lavasti Viivi Garén
Task taidekerhon "Paratiisilinnut"
Task taidekerhot " Tintti" ja Tikka" uurastivat kärsivällisesti - Paratiisilinnut
2.4. Pääsiäisen viettoa
Koulussa alkoi aamu rauhoittumalla oppilaiden tekemän alttarin ääressä. Laulu raikasi ja päivä jatkui askartelupassa puuhaillen. Nautimme lounaaksi lammaslihapullia, jugurttikastiketta, riisi-paprikaa, kanamunia, vihersalaattia ja persikka rahkaa, nam! Iloisissa tunnelmissa lähdettiin pääsiäisen viettoon.